Oletko koskaan ollut kateellinen kenellekään, tai tuntenut katkeruutta epäoikeudenmukaisuuden edessä? Minä olen.
Raamatussa on kertomus, joka on monille varmasti hyvin tuttu. Se kertoo perheestä, jossa toinen veljeksistä haikailee pois kotinsa piiristä, katsomaan ja kokemaan maailmaa, mitä sillä on tarjottavana. Niinpä hän ottaa perintöosansa ja lähtee. Aikansa elämästä ja kokemuksista nautittuaan asiat eivät sujukaan niin kuin hän oli ehkä toivonut ja suunnitellut. Hän menettää kaiken ja aikansa pohjamudissa rämmittyään, hän päättää palata isänsä luo. Hän on valmistautunut siihen, ettei häntä enää ehkä hyväksytä perheen jäseneksi, mutta päättää silti palata kotiin.
Tarina päättyy onnellisesti hänen kannaltaan. Isä ilahtuu suunnattomasti hänen paluustaan ja päättää pitää juhlat. Kaikki siis hyvin, ainakin häntä ajatellen. Tästä tuhlaajapojasta ja hänen tarinastaan olen itsekin kuullut puheita ja saarnoja monia kertoja.
Tarinassa on kuitenkin myös toinen puoli, veli. Hänen osaansa ei tuoda niinkään usein esiin, eikä siitä pidetä puheita. Miksi? Siksikö, että hän on se, joka jäi isänsä luokse, antoi panoksensa perheen hyväksi ja työskenteli ahkerasti kaikki ne vuodet, kun toinen veljeksistä eli itsekästä elämää. Kun hän oli palaamassa kotiin, ehkä väsyneenä, pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen, hän sai tietää, että suunnitteilla oli juhlat hänen kotiin palanneen veljensä kunniaksi.
Hänen mielensä synkistyi ja hän koki epäoikeudenmukaisuutta. Hän oli kaikki nuo vuodet tehnyt työtä isälleen, eikä ollut mielestään saanut siitä mitään, ei oltu järjestetty juhlia, ei annettu uusia hienoja vaatteita. Ei mitään sellaista, jota hän olisi mielestään ansainnut enemmän, kuin veljensä, joka oli tuhlannut omaisuutensa itsekkäästi.
Hän oli niin suuttunut, ettei halunnut edes mennä sisään ja kun isä tuli hänen luoksensa, hän vuodatti suuttumuksensa ja epäoikeudenmukaisuuden tunteensa hänelle. Vastaus jonka isä antoi hänelle, oli mielestäni melko aseistariisuva. Isä toteaa, että kaikki tuo sama, mitä veljesi nyt saa, on ollut sinun kaikki nämä vuodet, koska olet elänyt kotona. Isä myös lempeästi ravisteli hänen kateellisuutta ja katkeruutta muistuttamalla, että on suuri ilonaihe, kun veli, joka oli kadoksissa, on palannut kotiin.
Raamattu ei kerro minkälainen loppu tämän veljen tarinassa on, mutta jos se muistuttaa yhtään omaa tarinaani, on loppu onnellinen.
Tunsin nimittäin kateutta ja jopa katkeruutta ihmiselle ja Jumalallekin siitä, että koin olevani tuo kotiin jäänyt veli, kun minulle läheinen ihminen heitti elämäänsä hukkaan kuin tuhlaajapoika. Kuitenkin kaikkien hänen harhapolkujensa jälkeen hänet toivotettiin tervetulleeksi kotiin ja iloittiin hänen löytymisestään. Minä purnasin aivan kuin tuo katkera veli, ja voin huonosti. Isän viesti minulle siinä tilanteessa oli aivan sama, kuin tuossa kertomuksessa: ” Kaikki tämä on ollut sinulla koko ajan…”
Todellakin, näin se oli. Ja kun katsoin elämääni, oli pakko myöntää, että minulta ei ollut puuttunut mitään. Eikä se, että tuhlaajapojan paluuta juhlittiin ja siitä iloittiin, vienyt minulta mitään pois. Päinvastoin. Kun ymmärsin miten suuri asia oli se, että eksynyt oli löytänyt kotiin, löysin uudelleen iloni ja katkeruus suli pois.
Jokainen on Isälle yhtä arvokas, niin tuhlaajapoika, kuin hänen veljensäkin.
Luuk 15: 4-6
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.”
Ilon ja rauhan täyttämää loppu kesää!
Tuikkis
Vastaa