LUUKU 24: Rakkaus
Rakkaus on sana, jota käytetään niin paljon, niin usein, niin monella tavalla ja niin monesta asiasta.
Rakastan juoksemista, rakastan lukemista, rakastan nukkumista, rakastan kotiasi, vaatteitasi tai ääntäsi. Laitamme rakkautta kaikkeen. Sanomme jopa: ”Voi, rakastan tuota näyttelijää”, ”rakastamme” jopa ihmisiä, joita emme tunne!
Sitten on Jumalan rakkaus. Niin kiihkeää, puhdasta, niin todellista, ehdotonta, vapaasti annettua, itsensä uhraavaa, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Hänen täytyy todella haluta meitä!!!
Tiedän, että tiedätte tunteen siitä, kun tekisimme mitä tahansa saadaksemme jotain haluamaamme, se on ainoa asia, jota ajattelemme, ja se vie kaiken energiamme. Niin paljon Herra halusi meidät!
Ihmissuhteet päättyvät, ystävät ajautuvat pois, ja jopa omat perheenjäsenemme tuottavat meille pettymyksen tai me tuotamme heille joskus pettymyksen. Ihmisen rakkaus on häilyvää ja muuttuvaa; jopa vahvinta ihmisen rakkautta koetellaan elämän koettelemuksissa.
Jumalan rakkaus on luja ja muuttumaton. Vaikka me voimme etääntyä hänestä tai olla ailahtelevaisia suhtautumisessamme häneen, hän rakastaa meitä edelleen.
Vaikka vuoret sortuvat ja kukkulat horjuvat, minun rakkauteni ei koskaan katoa sinusta eikä rauhanliittoni horju, sanoo Herra, joka armahtaa teitä. – Jesaja 54:10
Jumalan rakkaus on suurempi kuin mikään, mitä voimme kuvitella. Hän tekee muutakin kuin vain rakastaa meitä: Hän on itse rakkaus. Vain hänen rakkautensa kautta voimme todella rakastaa muita. Sitä varten meidän on yritettävä nähdä itsemme niin kuin hän näkee meidät ja rakastettava itseämme, minkä kanssa niin monet meistä kamppailevat. Se tarkoittaa tervettä katsetta ja rakkautta itseä kohtaan. Itsensä rakastaminen tarkoittaa tervettä katsetta ja rakkautta itseä kohtaan. Se ei ole itsekästä tai ylimielistä, vaan ymmärrystä siitä, että olen Jumalan rakkauden arvoinen ihminen, koska meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Rakkauden Jumala, joka tuli alas ja kuoli puolestamme.
Tänään, kun juhlimme Jeesuksen syntymää, muistakaamme niitä, jotka kamppailevat elämän kanssa. Perheitä, jotka surevat, jos olette seuranneet uutisia, on perheitä, jotka istuvat kotona peloissaan ja ahdistuneina, koska heidän lapsensa on kadonnut eivätkä he tiedä, mistä etsiä, niitä, jotka ovat yksinäisiä, jotka ovat sairaita. Rakastakaamme lähimmäisiämme ja rukoilkaamme heidän puolestaan. Tavoitetaan heitä, jotka tunnemme, soittakaa edes puhelu ja sanokaa, että ajattelen sinua tänään. Olkaamme kiitollisia siitä rakkaudesta, joka vuodatetaan päällemme niin vapaasti, anteliaasti ja ehdoitta.
Olkoon tämä joulun aika Kristuksen ehdottoman rakkauden ja hänen uhrinsa pohdinnan aikaa ja uuden mielentilan alku, joka perustuu hänen rakkauteensa meitä kohtaan!
Siunattua joulua!
LUUKKU 23: Usko
Oletko leikkinyt ystävien tai sisarusten kanssa, ”luottamuspeliä”? Tässä leikissä seisot selkä heihin päin ja heittäydyt taaksepäin. Heidän tulisi saada sinut kiinni. Tämä on hyvä vertaus siihen, mitä usko on. Heittäytyä täysin Jeesuksen huolenpitoon ilman pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän ottaisi sinua kiinni.
Onko uskoni näin vahva?
Herra sanoi: Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle ” Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen, ja se tottelisi teitä.” (Luuk. 17:6) Kuvittele! Kuvittele! Millaista olisikaan omistaa näin vahva usko!
Rukoilen usein ongelmien vuoksi ja sanon ”Herra, jätän tämän sinulle”, mutta huomaan, että olen edelleen huolissani asiasta, jonka annoin juuri Herralle ratkaistavaksi.
Kyse on hallinnasta, luulemme usein tietävämme paremmin ja yritämme löytää nopean ratkaisun ongelmaamme. Mutta täydellisessä uskossa on luottamus, kärsivällisyys ja rauha. Rauha, joka sanoo: Tiedän, että Jumala hallitsee, tiedän, että hän on olemassa ja hän tulee huolehtimaan.
Usko on uskoa Jumalan lupauksiin ja luottamusta Hänen toimintaansa. Jumalan hyväksymistä ja kunnioittamista sellaisena kuin hän meille ilmenee. Se on oppimisprosessi. Etsiä häntä päättäväisesti, viettää aikaa hänen läsnäolossaan, oppia tuntemaan häntä läheisesti, koska silloin ja vain silloin usko uudistuu ja vahvistuu.
Luukku 22
Luukku 21: Toivo
Toivo : Oletko toiveikas? Mitä toivot tänään? Toivo, on sana, jota käytetään paljon maailmassa. Se on jonkun tapahtuman odottamista, mikä ei ole täysin varmaa, että se tapahtuu; se on vähän kuin toive.
Huomaan, käytän sitä sanaa paljon.
”Toivottavasti saat sen työn, toivottavasti ei sataisi lunta”.. Sitä ei ole väärin sanoa ja se on vilpitön ajatus, koska se edustaa mahdollisuutta positiiviseen lopputulokseen ja valon pilkettä pimeydessä.
Kuitenkin toivo Raamatussa on erilaista, se tuo iloa ja rauhaa, mutta vaatii luottamusta Jumalaan; emme näe mitä odotamme, emmekä tiedä milloin se tulee. Mutta uskomme kautta Jumalaan, olemme varmoja että se tulee ja odotamme kärsivällisesti.
Luukku 20: Ystävyys
Ystävyyssuhteet, yksi elämän kauneimmista asioista! Jokainen tarvitsee ystävän, sillä meillä on tarve olla yhteydessä toisiin ihmisiin.
Kun vietämme aikaa ystävän kanssa meillä on mahdollisuus kasvaa ja oppia toiselta ihmiseltä. Ja vaikka olisimme eri mieltä, se voi olla tilaisuus muovata normaaleja ajatusmallejamme kunnioitukseen, huolenpitoon ja rakkauteen perustuvan suhteen yhteydessä.
Ystävyyssuhteiden etsiminen ja ylläpitäminen voi olla vaikeaa, etenkin aikuiselämässämme. Se vaatii aikaa ja sitoutumista mutta se on sen arvoista, sillä ystävyys on yksi työkaluista, jota Jumala käyttää pyhittääkseen meidät ja antaakseen meille mahdollisuuden oppia tuntemaan Häntä enemmän, kun jaamme elämää toistemme kanssa.
Entä sinä? Löydätkö helposti ystäviä vai kamppailetko? Ole rohkea, anna jollekin mahdollisuus. Ehkä löydät ikuisen ystävän.
Luukku 19: Ystävällisyys
Ystävällisyys on jotain, mitä maailmamme kaipaa epätoivoisesti. Kasvavien pelkojen ja ahdistusten myötä jokainen meistä tarvitsee ystävällisen sanan tai eleen. Kristittyinä Jumala kutsuu meitä olemaan valo maailmassa – rakastamaan ja olemaan ystävällisiä kaikille, jopa vihollisellemme! Mutta joskus on vaikeaa olla ystävällinen . Minä ainakin joudun taistelemaan sen kanssa varsinkin kun päivä on ollut vaikea, ja asiat eivät ole menneet niin kuin pitäisi. Silloin minun täytyy tehdä töitä itseni kanssa että pystyn olemaan oikeudenmukainen ja kohdella kaikkia ihmisiä hyvin. Olla aidosti läsnä ja ystävällinen.
Luukku 18: Kunnioitus
Nykyaikainen kunnioituksen määritelmämme on joko ihailla tai kunnioittaa ihmisiä, koska he ovat tehneet jotain tai eläneet siten, että uskomme heidän olevan erityisen kunnian ja huomion arvoisia. Asenteemme heitä kohtaan houkuttelee meitä palvomaan tai jumaloimaan heitä.
Tiedämme kuitenkin myös, että Jumala loi ihmiskunnan kuvakseen – mieheksi ja naiseksi. Jokaisella ihmisellä on Jumalan kuva ja hän on ainutlaatuinen luomus, joka on kaikkien muiden tunnustuksen ja kunnioituksen arvoinen. Vaikka olisimme eri taustoista, erilaisista kulttuureista, meidän pitäisi pystyä näkemään ja kunnioittamaan muita niin kuin haluamme heidän kunnioittavan ja kohtelevan meitä ihmisinä. Mutta ennen kaikkea Jumala ansaitsee kunnioituksemme, kunnian ja kirkkauden.
Luukku 17: Ihme
Oletko koskaan elämässäsi kokenut ihmettä? Minä olen. Joka kerta kun mietin mennyttä elämääni, hämmästelen sitä ihmettä, että olen hengissä ja voin hyvin. Elämässäni on ollut sairautta, jolloin ajattelin monta kertaa, etten selviä niistä hengissä. Myös henkisesti raskaissa elämän vaiheissa mietin, miten selviän kaikesta ja säilytän elämän iloni. Kun nyt katson elämääni taakse päin, pidän ihmeenä jokaista päivää, joiden läpi olen kahlannut ja selvinnyt niistä. Kiitos Jumalalle elämän ihmeestä!
LUUKKU 16: Armollisuus
Voi miten helppoa on olla armoton, varsinkin itseään kohtaan. Miksi olen armoton? Mistä se johtuu? Kun sitä pohdin, löydän aina uudelleen takaisin ajatukseen: ”Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi.” Armottomien ajatusten keskellä käännän mielessäni tuon lauseen: ”Rakasta itseäsi kuin lähimmäistäsi.” Jos olen valmis rakastamaan ja armahtamaan lähimmäisiäni, eikö tuo pitäisi kohdistua myös omaan itseeni. Jos näin tapahtuisi, silloin voisin kaiketi ymmärtää ja hyväksyä, että Jumalan armo on meitä kaikkia varten, minuakin.
LUUKKU 15: Lupaukset
En edes muista kuinka monta kertaa olen luvannut itselleni milloin mitäkin. Varsinkin vuoden vaihtuessa. Olen luvannut enemmän kuntoilla, levätä, tavata ystäviä, rukoilla, lukea raamattua jne. Lupausten lista on ollut pitkä. Taas seuraavan kerran vuoden vaihtuessa olen joutunut myöntämään, etten ole pitänyt lupauksiani. Elämäni varrella myös minulle annettuja lupauksia on rikottu, pieniä ja suuria. Suurimpana lupaus rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, elämän loppuun saakka. Kun lupaukset rikotaan, tuottaa se aina pettymyksen. On kuitenkin yksi lupaus, jota ei ole koskaan rikottu elämäni aikana. Se on Jumalan lupaus olla elämäni jokaisessa vaiheessa ja pitää minusta huolta, niin hyvinä, kuin huonoinakin päivinä.
LUUKKU 14: Turva
Missä on meidän turvamme? Turvaammeko maalliseen, kuten rahaan ja menestykseen vai olemmeko kuin lapsi, joka turvaa Isäänsä, niin kuin vain pieni lapsi voi turvata. Kun rukoilemme ja sanomme hänelle:” Isä meidän”, turvaammeko Häneen kuin isäämme?
LUUKKU 13: Huoli
Arkihuolesi kaikki heitä, kehoittaa joululaulun sanat. Toisinaan huolien pois heittäminen on haastavaa. Asiat pyörivät mielessä ja rauhaa on vaikea löytää. Raamattu lupaa meille, että Isä pitää meistä huolen. Pitää huolen…eli, pitää huolen meidänkin huolistamme.
LUUKKU 12: Ihmisyys
Muistan joskus kuulleeni sanonnan, että meidän tulee ensisijaisesti olla inhimillisiä ihmisiä ja toiseksi uskovia . Meillä kaikilla ovat samat lainalaisuudet ihmisinä. Uskovaisena kohtaamme samat arkiset asiat kuin muutkin. Jeesuskin tuli ihmiseksi, otti ihmisen muodon, kärsi ihmisenä, tunsi ilon, surun, kivut. Jeesus kohtasi aina ihmisen ihmisenä, toivottavasti mekin teemme niin.
LUUKKU 11: Kiitollisuus
Kun jotain ikävää tapahtuu elämässäni, nousee helposti mieleeni kysymys; ”Miksi minä? Miksi minulle tapahtuu näin?” Entä silloin kun elämäni sujuu ja asiat ovat hyvin. Harvemmin silloin kysyn;” Miksi minulle kaikki tämä hyvä?” Helposti pidän tuota kaikkea minulle kuuluvana ja itsestäänselvyytenä. Haluan oppia olemaan kiitollinen, niin pienistä kuin suurista siunauksista elämässäni ja jopa niistä vaikeistakin vaiheista, sillä mikään elämässä ei ole itsestäänselvä.
LUUKKU 10: Lahja
Lahjan saaminen on aina mukavaa, mutta sitäkin mukavampaa on antaa lahja ja katsoa miten lahjan saaja ilahtuu siitä. Jumala on antanut meille jokaiselle inhimillisiä lahjoa, kaikkea sitä mitä osaamme. Raamattu puhuu myös hengellisistä lahjoista, joita Isä haluaa meille antaa. Voin vain kuvitella miltä Jumalasta tuntuu katsella meitä, kun hän antaa meille lahjojaan ja me käytämme niitä.
LUUKKU 9: Yhteisöllisyys
Joulu on yhteisöllisyyden juhlaa. Mutta kaikilla ei ole yhteisöä, ei perhettä, eikä välttämättä ystäviäkään. Tällöin joulun aika voi olla todella ahdistavaa. Voisinko jotenkin ottaa huomioon ja muistaa tällaisia ihmisiä?
LUUKKU 8: Odotus
Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Sen huomaa varsinkin silloin kun odottaa jotain itselleen mieluisaa asiaa tai tapahtumaa. Joulun aikaan liittyy vahvasti odotus. Joku odottaa lomaa tai hiljentymistä, lapset lahjoja, joku perheen kokoontumista yhteen. Kaikki nuo jouluun liitetyt asiat ovat odottamisen arvoisia. Suurin odotus kuitenkin täyttyy kun saamme juhlia Vapahtajamme syntymää.
LUUKKU 7: Keskeneräinen
Meistä ei tule valmiita tämän elämämme aikana. Aina on jokin elämän alue, joka on kesken. Keskeneräisyyttä voi olla vaikea kestää, mutta ainoa tie kasvuun on keskeneräisyyden kautta.
LUUKKU 6: Rohkaisu
Mikä sinua rohkaisee? Olalle taputtaminen? Vai kenties se, että näet jonkun vilpittömästi uskovan sinuun? Tarvitsemme rohkaisijoita ympärillemme, että uskallamme ottaa askeleita eteenpäin. Turhan usein asetamme esteitä toistemme tielle. Meidän tulisi raivata niitä pois ja vakuuttaa toisillemme; Sinä pystyt!
LUUKKU 5: Tuki
Tuskin on yhtään sellaista ihmistä maan päällä, joka ei tarvitsisi tukea muilta ihmisiltä jossain elämänsä vaiheessa. Joillekin meistä tuen vastaanottaminen ja erityisesti sen pyytäminen on todella vaikeaa. Kuitenkin raamattu opettaa, että olemme toisiamme varten ja toisiamme tukien saamme paljon aikaan. Millaisessa elämän vaiheessa sinä sait tukea? Milloin olit itse tukena jollekin?
LUUKKU 4: Kohdatuksi tuleminen
Tuntuu, että koronan jäljiltä meillä ihmisillä on enemmän kuin koskaan kohtaamisen velkaa. Olemme olleet ”poteroissamme”, jotkut ehkä hyvinkin yksinäisissä sellaisissa. Jokainen meistä kuitenkin haluaa tulla kohdatuksi. Kokemus, että ei tule kohdatuksi, voi haavoittaa kipeästikin. Usein toivomme ja odotamme, että meidät kohdataan. Mitä jos käännämme ajatuksen toisin päin, että joku odottaa sitä, että me kohtaisimme hänet. Ehkäpä voisinkin olla se, joka ottaa sen ensimmäisen askeleen yhteiseen kohtaamiseemme.
LUUKKU 3: Jakaminen
Usein ajattelemme, ettei meillä ole mitään jaettavaa tai annettavaa. Meillä jokaisella todellakin on jotain jaettavaa ja annettavaa. Jumala on meihin jokaiseen asettanut taitoja, osaamista ja lahjoja, jos vain itse näkisimme ne, niin kuin Hän ne näkee. Muistamme varmaan raamatun kertomuksen viidesta leivästä ja kahdesta kalasta. Mitä jos tuo pieni poika olisi ajatellut, ettei ole mitään jaettavaksi kelpaavaa, kun eväät olivat niin vähäiset. Ehkä ongelma ei ole meidän vähäiset eväät, vaan se, että emme anna niitä Jumalalle, vaan yritämme itse kasvatella saalistamme ja ajattelemme, että sitten vasta voin jakaa, kun minulla on tarpeeksi paljon jaettavaa. Kuitenkin muutama ystävällinen sana tai ele voi olla kullan arvoisia jollekin. Itse muistan vuosien takaa joitain tilanteita, joissa toinen ihminen on jakanut minulle ajatuksensa, aavistamatta miten merkitykselliset ja kauas kantoiset vaikutukset hänen sanoillaan on ollut.
LUUKKU 2: Iloitseminen yhdessä
Oletko kuullut sanonnan suru jakautuu kahtia, ilo tuplaantuu, kun jaamme ne jonkun toisen kanssa. Se että joku iloitsee kanssani, vaikka onnistumisestani,tuntuu todellakin tuplaavan ilon. Myös se, että minä saan iloita jonkun toisen onnistumisesta, lisää omaa iloani. Olen ehkä vähän hassu, mutta iloitsen suunnattomasti kun näen jonkun ihmisen onnistuvan esimerkiksi urheilusuorituksessaan, vaikka minulla ei ole osaa eikä arpaa hänen menestymiseensä. Eihän se ole keneltäkään pois, jos iloitsemme toistemme menestymisestä. Oikeastaan, jos joku meistä onnistuu, mekin silloin tavallaan onnistumme ja voimme iloita siitä yhdessä.
LUUKKU 1: Ajoitus
Mistä tunnistan aitouden itsessäni ja yhteisössäni. Siitäkö, että saan olla oikeasti omanlainen itseni? Miten yhteisössä syntyy sellainen psykologinen turvallisuus, että jokainen uskaltaa olla oma itsensä? Entä mistä tunnistaa tuon turvallisuuden? Turvallisessa yhteisössä hyväksytään virheet ja annetaan anteeksi, kenenkään ei tarvitse olla superihminen tai suorittaja. Turvallisessa ilmapiirissä uskallamme olla sama ihminen niin muualla arjessamme, kuin myös yhteisössämme. Voisiko seurakuntamme olla se turvallinen paikka, jossa uskaltaisimme aidosti vastata mitä kuuluu, kun joku sitä kysyy, eikä vastata, kiitos ihan hyvää, vaikka sydän olisi vereslihalla. Jos emme ole vielä niin tehneet, niin voisimmeko opetella aidosti kuuntelemaan, kohtaamaan ja tukemaan toisiamme?
Vastaa